All posts by Jour Nalist

Robotti ei vie työtäsi

Robotit, tai tarkemmin sanottuna tietynlaiset algoritmit, ovat jo jonkin aikaa olleet oleellinen osa esimerkiksi talous- ja urheilutoimituksia. Algoritmi tuottaa sisältöä ja kykenee löytämään ihmistä nopeammin uutisoinnin aiheita. Robotti on tehokas eikä tee virheitä (ainakaan niin paljoa, kuin ihminen).  Robotilla ei journalismissa tarkoiteta vain sisällöntuotantoa, vaan robotti, oppiva kone, voi myös erikoistua uutisvirran personointiin. Robotit myös tehostavat datajournalismia, kun isoja tietomääriä ja -kantoja pystyy käymään läpi entistä vaivattomammin.

Journalistit pelkäävät, että robotit vievät heidän työnsä. Itse en suhtaudu asiaan tällä tavalla, vaan pidän robottijournalismia enemmänkin nykyistä journalismia täydentävänä ja tehostavana tekijänä. Robotit eivät pysty vielä pitkään aikaan tekemään mitään luovaa: eli se kaikki, minkä robotti tekee, on alun perin lähtöisin ihmisestä. Ihminen on se, joka luo algoritmin ja määrittää mitä se kykenee tekemään. Vaikka monen mielessä siintääkin kuva älykkäistä roboteista, jotka kykenevät tulevaisuudessa tekemään kaiken ihmisen puolesta ja valloittavat työpaikkojen lisäksi koko maailman, on koneoppiminen todellisuudessa hyvin alkeellisella tasolla. Luovaan tekoälyyn on todella pitkä matka, joten kokonaisvaltainen toimittajan työ ei ole ensimmäisten katoavien ammattien joukossa.

Robotit keskittyvät nykyään sellaisiin toimintoihin, joita kutsutaan tuttavallisemmin paskatöiksi tai sarjatuotannoksi. Tällaisia töitä löytyy myös journalismista. Kukaan tuskin erityisesti nauttii monotonisten pikasähkeiden ja -uutisten kirjoittamisesta, pikaisesta asioiden raportoinnista ja tiedotteiden pläräämisestä. Tällaisia asioita robotti voi tehdä ihmisen puolesta, jotta ihmiselle jää enemmän aikaa keskittyä juttujen syventämiseen ja taustoittamiseen sekä luovaan kirjoittamiseen ja tunteisiin.

En myöskään usko robottijournalismin heikentävän sisältöjen laatua tai latistavan uutisointia. Esimerkiksi talousuutisista, kuten osavuosi- tai pörssikatsauksista, on hyvin vaikea löytää vivahteikkuutta ihmisenkään kirjoittamina.

Toisin sanoen uskon siihen, ettei robotti vie meidän työpaikkojamme, vaan sen sijaan se vapauttaa aikaa mielekkäille työtehtäville. Kun robotti hoitaa tylsät ja turhauttavat hommat, vapautuu toimittaja tietokoneen ja tiedotteiden äärestä tekemään juttuja toimituksen ulkopuolelle. Tämä myös mahdollistaa keskittymisen yhteen juttuun kunnolla, kun koko ajan ei tarvitse päivystää kaikenlaista pikkusälää. Toimittajat valittavat usein kiireestä, jonka vuoksi juttujen laatu laskee. Robotit antavat mahdollisuuden nostaa laatua samaan aikaan, kun uutisoinnin määrä pysyy ennallaan. Kaikki voittavat, jee.

Lähteet:

In case you wondered, a real human wrote this column (Business Day, 10.9.2011)

And the Pulitzer goes to… a computer (The Guardian, 28.6.2015)

Get used to automation in newsrooms (Steeve Roso, 2016)

 

Miina Viljanen

 

Hyperpaikallisuus ja Piäni juna 24/7 -sovellus

 

 

Piäni juna 24/7

on hyperlokaali, ilmainen mobiiliapplikaatio, joka toimii myös internet-selaimessa. Piäni juna 24/7 keskittyy raitiovaunuaiheiseen uutisointiin Tampereen alueella. Sen sisältö on kohdennettu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ratikan rakentamisen etenemisestä, sen vaikutuksesta alueeseen, jolla se kulkee, mutta myös niille, joiden elämään ratikan saapuminen Tampereelle vaikuttaa suoraan.

Applikaatiossa voi seurata reaaliajassa ratikkalinjan rakentumista ja sieltä löytyvät ensimmäisenä uudet tiedot esimerkiksi ratikan aikatauluista ja uusista pysäkeistä.

Applikaatiossa on sekä kevyttä että enemmän asiapitoista ja journalistisesti painavampaa sisältöä. Sinne päivittyy uutisia, mutta myös pidempiä ratikkaan liittyviä ilmiöjuttuja. Applikaatio hyödyntää sekä tekstiä, kuvia että liikkuvaa kuvaa. Uutisjutut voivat olla myös videoita.

Piäni juna 24/7 jatkaa päivittymistään myös sen jälkeen, kun ratikan rakentaminen on saatu valmiiksi ja se on vakiinnuttanut paikkansa Tampereella. Tulevaisuuden juttuja voivat olla esimerkiksi ratikka-podcastit, videojutut ratikan kyydistä, uutiset ja reportaasit. Applikaatiosta saa tulevaisuudessakin näppärästi tiedot ratikkareitin aikatauluista sekä mahdollisista myöhästymisistä ja muista ongelmista. Applikaatiosta voi myös seurata sitä, missä ratikka kulkee ja milloin se on saapumassa omalle pysäkille.

Piäni juna 24/7 on korvaamaton applikaatio jokaiselle ratikan käyttäjälle.

15216166_10202682571582817_560925985_o

Hyperpaikallisuus

Hyperpaikallisista mediaorganisaatioista puhutaan yhtenä tulevaisuuden journalismin muotona, mutta niille ei ole olemassa yhtä oikeaa ja tarkkaa määritelmää. Artikkelissa Defining hyperlocal media: Proposing a framework for discussion käsitellään hyperlokaalin käsitettä melko kattavasti. Artikkelin ovat kirjoittaneet Emily Metzgar, David Kurpius ja Karen Rowley.

Artikkelissa todetaan, että hyperlokaali journalismi on perinteisten medioiden ulkopuolella olevaa tulevaisuuden journalismia, joka edellyttää kansalaisilta paikallistason osallistumista. Tutkijoiden mukaan hyperpaikalliset mediaorganisaatiot ovat alusta 2000-luvun kansalaisosallistumiselle.

Artikkelin tekijät ehdottavat hyperlokaalien mediaorganisaatioiden tunnuspiirteiksi seuraavat kuusi kategoriaa:

  1.       Ne ovat maantieteellisyyteen perustuvia
  2.       Yhteisöön keskittyviä
  3.       Alkuperäisiä uutisia tuottavia
  4.       Alun perin internetissä perustettuja
  5.       Suunniteltu täyttämään aukot paikallisten asioiden tai alueen näkyvyydessä
  6.       Suunniteltu edistämään kansalaisten osallistumista

Metzgar, Kurpius ja Rowley vertasivat kuutta amerikkalaista hyperlokaaliksi itseään kutsuvaa mediaorganisaatiota kaikkiin edellä mainittuihin kriteereihin. Tulosten pohjalta he muodostivat käsityksiä hyperpaikallisuuden määritelmästä.

Artikkelin tekijät toteavat, että yhteisöönsä sitoutuneet kansalaiset arvostavat tietoa, joka auttaa heitä toimimaan omissa yhteisöissään. Perinteisesti paikallislehdet ovat tarjonneet tämän tiedon. Median murroksen myötä paikallislehdissä on entistä vähemmän työntekijöitä, ja uutisten voi nähdä myös viihteellistyneen, kun samalla jää vähemmän tilaa asia- ja kansalaisorientoituneelle sisällölle. Artikkelissa myös mainitaan, että lehtien lukijamäärät ja television katsojaluvut ovat tutkitusti vähentyneet viime vuosikymmeninä, ja yleisön tyytymättömyys mediaa kohtaan on kasvanut.

Hyperpaikallisuus vastaa tähän tekemällä vähemmän juttuja suuremmalla intensiteetillä. Hyperlokaalit organisaatiot yrittävät täyttää paikallislehtien juttutarjonnan supistumisesta johtuvan aukon keskittymällä nimenomaan yhteisöjen tarpeisiin. Toki rajoitettu, paikallinen fokus rajoittaa myös lukijakuntaa.

Andy Williams toteaa artikkelissaan Hyperlocal news in the UK: Its current state and future prospects, että hyperlokaalit uutiset ovat lähes aina lähtöisin tietyn yhteisön ihmisiltä, ja monet hyperlokaalit organisaatiot toimivat alueilla, joilta paikallislehti on suljettu tai joilla ei ikinä ole tehty kovin paljon paikallisuutisia. Hän myös kirjoittaa, että tavalliset ihmiset saavat äänensä paremmin kuuluviin hyperlokaaleissa organisaatioissa kuin perinteisissä uutisorganisaatioissa.

Aiemmin mainitun Metzgarin, Kurpiuksen ja Rowleyn artikkelissa viitataan Will Bunchin artikkeliin Forgetting why reporters choose the work they do. Siinä Bunch toteaa, että journalismi tulee kuolemaan, jos siitä ei tule paikallisempaa tai jopa hyperpaikallista. Bunch kirjoittaa myös, että kansainvälisiä uutisia etsivät lukijat eivät vaivaudu menemään paikallislehtien internet-sivuille, kun he voivat mennä suoraan globaaleille sivuille. Hänen mukaansa tarvittaisiin intensiivistä, paikallista raportointia siitä, mitä tapahtuu.

Bunch W (2007) Forgetting why reporters choose the work they do. Nieman Reports, Winter.

Metzgar, Emily T.; Kurpius, David D. & Rowley Karen M. (2011) Defining hyperlocal media: Proposing a framework for discussion. New Media & Society 13:5, 772–787.

Williams, Andy (2016) Hyperlocal news in the UK: Its current state and future prospects. Impress, March 24

Joukkorahoituksen uusi idea

         Joukkorahoituksen teoreettinen tausta

Joukkorahoituksella tarkoitetaan menetelmää, jossa raha esimerkiksi journalismin tekemiseen kerätään jo etukäteen suurelta joukolta ihmisiä. Uudet, joukkorahoituspohjaiset innovaatiot ovat erityisen tärkeitä median taloudellisessa kriisitilanteessa, kuten Sanchez-González ja Palomo-Torres toteavat artikkelissaan Knowledge and Assessment of Crowdfunding in Communication. The View of Journalists and Future Journalists. He huomioivat myös sen, kuinka joukkorahoitukseen pohjaavat innovaatiot antavat lukijalle mahdollisuuksia valita, millaisia sisältöjä hänen rahallisten lahjoitustensa pohjalta tuotetaan.

Joukkorahoituksen avulla toimivien innovaatioiden määrä on kasvanut erityisesti viiden viimeisimmän vuoden aikana, koska erilaisten verkkomaisesti toimivien sovellusten ja digitaalisten alustojen määrä on kasvanut. Digitaalinen muutos on helpottanut sekä erilaisten joukkorahoitteisten projektien mainostamista että näiden projektien tukemista. Esimerkiksi vuonna 2012 joukkorahoituksen kautta kerättyjen väärä kasvoi The Crowdfunding Industry Reportin yli 300 eri alustaa tutkineen selvityksen mukaan 81 % edellisvuoteen verrattuna, ja tätä kautta kerättiin varoja lähes kolmen miljoonan dollarin edestä (Sanchez-González & Palomo-Torres, 2014, 102). 

Tanja Aitamurto (2011) on tutkinut Spot.Us-palvelun joukkorahoitusta myös lahjoittajan näkökulmasta. Tutkimuksessaan The impact of crowdfunding on journalism. Case study of Spot.Us, a platform for community-funded reporting hän nostaa esiin sen, kuinka lahjoittajalle ei synny yhtäläisen vahvaa yhteyttä joukkorahoitukseen tuotteeseen kuin sen kirjoittavalle toimittajalle. Tutkimuksen lahjoittajat eivät myöskään olleet erityisen innokkaita esimerkiksi kommentoimaan artikkeleita. Vaikka suhde journalistiseen tuotokseen ei näin ollen vaikuta erityisen vahvalta, suurin osa lahjoittajista oli kuitenkin lahjoittanut rahaa useampaan kuin yhteen tarinaan (2011, 438).

Tutkimuksen lahjoittajat perustelivat haluaan lahjoittaa journalistiseen työhön joukkorahoituksen kautta monien eri seikkojen kautta. Aihe saattoi esimerkiksi olla läheinen joko heille itselleen tai heidän läheisilleen.

Joukkorahoitteisuudesta on povattu jopa yhtä mahdollisuutta pelastaa tällä hetkellä taloudellisissa ja vakuuttavuuteen liittyvissä ongelmissa painiskeleva journalismi. Sanchez-González ja Palomo-Torres kutsuvat joukkorahoituksen mahdollisuuksia jopa esimerkeiksi siitä, kuinka kansalaiset voivat jopa pelastaa erilaisia medioita (2014, 109).

Yksi esimerkki onnistuneesta joukkorahoitteisesta journalismista löytyy Tampereen yliopistosta. Uusi-Inari niminen pop-up projekti toteutettiin vuonna 2015.  Joukkorahoituksen idea on olla tarjota yleisöä kiinnostavia kokonaisuuksia joko pysyvästi tai väliaikaisesti, kuten Uusi-Inari lehdessä.

Joukkorahoitteinen journalismi on mahdollisuus myös hiipumassa oleville paikallislehdille. Uuden-Inarin päätoimittaja Mari Uusivirta kertoo, että paikallislehtien journalismi on lähimpänä ihmisten arkea, mutta niiden tekeminen on kallista, eikä läheskään aina kannattavaa.

Tästä syystä on tärkeää, että lukijat ja journalismin tekijät saadaan kohtaamaan. Yksi joukkorahoituksen eduista on se, että se voi tarjota räätälöityä sisältöä tietynlaisille tekijöille.

                              Joukkorahoitettu digituote Nääs!

Nääs! on tamperelaisille suunnattu, digitaalisessa muodossa kerran kuukaudessa ilmestyvä lehti, joka hyödyntää joukkorahoitteisen journalismin periaatetta. Jokaisella lehdellä on lukijoiden mielenkiinnon herättelemiseksi jokin tietty teema, esimerkiksi kulttuuri tai politiikka.

Lehden mobiilisovellukseen aukeaa kuukausittain viikon ajan avoinna oleva äänestys, jossa on tarjolla kymmenen juttuideaa, jotka on valittu edeltävän kuukauden parhaista ehdotuksista. Juttuideoita voi äänestää puhelimessa olevan mobiilisovelluksen kautta. Yhden juttuidean ehdottaminen maksaa 0,99 euroa, joten tällä karsitaan kaikkein järjettömimmät juttuideat jo etukäteen. Jonkun toisen juttuidean äänestäminen maksaa 0,10 senttiä, mikä kannustaa lukijaa klikkaamaan useampaa kuin vain yhtä ehdotusta. Se ehdotus, joka saa kaikkein eniten ääniä, valitaan kahden aukeaman mittaiseksi lehden pääjutuksi, ja kaikkein suosituimpaan juttuun on siis tarjolla myös videoita. Lisäksi ideoista valitaan 4 seuraavaksi suosituinta, joista tehdään lyhyempiä juttuja tai esimerkiksi kolumneja.

visualisointi

 

Lopullinen lehti on ilmainen, koska raha lehden ylläpitämiseen kerätään jo etukäteen. Ilmaisuuden vuoksi lehti  kerää enemmän lukijoita. Eliittilukijoita varten tarjolla on kuitenkin mahdollisuus lahjoittaa lehden toiminnan ylläpitämiseksi vapaaehtoinen maksu.

15207894_10207574203465350_1347973271_n-1

Loput tulot lehden rahoittamiseksi saadaan kaupallisista yhteistöistä ja mainoksien myymisestä verkossa.

Linkki videoon:

https://drive.google.com/file/d/0ByljecLEKHzsVE83WEMtUnBYZDQyY29jeGExSWpnQWRaQXZZ/view?usp=sharing

 

Lähteet

Aitamurto, Tanja (2011). The impact of crowdfunding on journalism. Case study of Spot.Us, a platform for community-funded reporting. Journalism Practice 5(4), 429-455.

Sanchez-González, Maria & Palomo-Torres, María-Bella (2014) Knowledge and Assessment of Crowdfunding in Communication. The View of Journalists and Future Journalists. Comunicar 22(43), 101-110.

Tampereen yliopisto. Viestinnän, median ja teatterin yksikkö. Arkisto, marraskuu 2014. http://www.uta.fi/cmt/uutisarkiston_uutinen.html?id=100903

 

Elsa, Valma, Elina, Miina

Ratkaisuorientoitunut journalisti menee sinne, missä ongelma on ratkaistu

Annukka Tammilehto

Ratkaisujournalismilla tarkoitetaan journalismia, jossa toimittajan tehtävänä ei ole vain raportoida maailman epäkohdista ja epäoikeudenmukaisuuksista, vaan kertoa puolueettomasti ja objektiivisesti, miten ongelmia ja epäkohtia on ratkaistu. Ratkaisukeskeisen journalismin lähtökohtana ei siis ole vain uutisoida, että asiat ovat huonosti, vaan pyrkiä kertomaan, miten ihmiset ovat voittaneet tai ratkaisseet ongelmia. Ratkaisukeskeinen journalismi on vastakohta ongelmakeskeiselle journalismille.

Ratkaisujournalismi voi olla merkittävä tapa tuottaa journalistista sisältöä tulevaisuudessa. Elämme jatkuvasti aivan valtavassa uutisvirrassa, jossa lukijoiden huomiota ja kiinnostusta on vaikea herättää ja ylläpitää. Jos esimerkiksi lähes jokainen suomalainen lehti uutisoi, että lapsilisistä leikataan, ei lukija varmasti jaksa lukea useammasta mediasta samaa juttua, jossa kerrotaan, että miten kurjistavasti leikkaus koskettaa erilaisia perheitä. Sen sijaan sellainen lehti, joka lähestyy asiaa eri näkökulmasta, saattaa saada kiinnitettyä lukijoidensa huomion. Ratkaisukeskeisesti asiaa lähestyvä lehti varmasti uutisoi lyhyesti leikkauksista, mutta keskittyy pääuutisessaan esimerkiksi esittelemään perheen, jonka elämään leikkaukset kyllä vaikuttavat, mutta joka ei koe sitä ongelmaksi, tai näkee asian mahdollisesti jollakin muulla kuin negatiivisella tavalla.

Tutkiva Journalisti Tina Rosenberg toteaa One.org -sivustolla julkaistussa haastattelussa, että yleisön huomion voi saavuttaa kirjoittamalla aiheista, jotka saavat ihmiset kokemaan voimaantumisen tunteita. Hän viittaa Texasin yliopistossa tehtyyn tutkimukseen, jossa koehenkilöt lukivat sekä ongelma- ja ratkaisuorientoituneen jutun. Ratkaisuorientoituneita juttuja lukeneet kokivat muun muassa haluavansa lukea lisää saman uutistoimituksen tekemiä juttuja. Uskonkin, että ratkaisukeskeinen journalismi voi olla uutistoimituksille tapa erottautua massasta, saada lukijat kiinnostumaan sisällöstä ja tätä kautta pärjätä kovassa kilpailussa.

Ratkaisujournalismi haastaa myös alalla vallinnutta vahtikoira-ajattelua. Vaikka journalistien tärkeä tehtävä on toimia vallankäyttäjien ja yhteiskunnallisten toimijoiden ”valvojina”, kuten David Bornstein kirjoituksessaan  Up for Debate: Why We Need Solutions Journalism (2012) toteaa, ei kuitenkaan riitä, että journalisti kertoo, mikä maailmassa on huonosti, vaan ihmisten pitää saada tietää, miten ongelmia voitaisiin ratkaista. Ratkaisukeskeisellä journalismissa voidaan valaa uskoa ihmisiin, ja saada heidät motivoituneiksi etsimään ratkaisuja.

Ratkaisujournalismin tuottamiseen liittyy kuitenkin haasteita. Ehkä suurin niistä on asenneilmapiirin muuttaminen. Alan kovan kilpailun ja sen aiheuttaman kiireen vuoksi monessa uutistoimituksessa on korostunut entisestään nopea tekeminen. Uutisoinnissa keskitytään kertomaan mahdollisimman nopeasti mitä on tapahtunut, missä ja mitä negatiivisia seurauksia sillä on. Pidemmille ratkaisukeskeisemmille reportaaseille ja uutisjutuille ei tunnu löytyvän aikaa. Toimituksissa täytyisi löytää sopiva tasapaino ongelma- ja ratkaisukeskeisen journalismin välille.

Haluaisin ainakin itse toteuttaa ratkaisukeskeistä journalismia tulevaisuudessa, mikäli toimittajana työskentelen. Kuten todettua haasteita kuitenkin riittää, eikä aloittavana toimittajana isoissa toimituksissa ole välttämättä mahdollisuutta profiloitua toimittajana, joka uudistaa toimitusta, kun ulkopuolinen kilpailu pakottaa kireään työtahtiin, jossa juttujen määrä tuntuu toisinaan korvaavan laadun. Onneksi ratkaisukeskeinen journalismi on alkanut puhuttaa viime vuosina enemmän, ja Suomessakin sitä on jo toteutettu. Esimerkiksi vuoden journalistiseksi teoksikin pari vuotta sitten ehdolla ollut A-Studion Hoivakoti kuntoon -sarja on hyvä esimerkki journalismista, joka ei ole vain sarja juttuja. Hoivakodissa elävien elämänlaadun parantamiseen keskittyvää sarjaa on alettu käyttää terveyden hoitoalalla oppimateriaalina.

Näkisin, että taitoja joita ratkaisujournalismissa tarvitaan, on ainakin kyky nähdä ongelmien yli ja kyky etsiä ja kertoa niistä ratkaisuista, joita ihmiset ovat ongelmiin kehitelleet. Ratkaisujournalismin avulla voidaan olla luomassa parempaa yhteiskuntaa ja auttaa sekä luoda toivoa ihmisiin. Ylen vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen kiteyttää ratkaisujournalismin idean kirjoituksessaan Uusi journalismi etsii myös ratkaisuja (17.3.2015) hyvin:

”Maailma muuttuu kuitenkin paremmaksi vasta, kun ratkaisut ja ratkaisijatkin pääsevät esille. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa sitä, että tv-uutisten kameraryhmä ei lähde pelkästään siihen kuntaan, jossa asiat ovat huonoimmin. Mennään myös sinne, missä ongelma on ratkaistu, ja kysytään: Miten?”

 

 

Lähteet:

Kortava, David (2015) The power of solutions journalism: A conversation with investigative reporter Tina Rosenberg. One April 22.

Bornstein, David (2012) Up for Debate: Why we need solutions journalism. Forbes November 29.

Jääskeläinen Atte (2015) Päätoimittajalta: Uusi journalismi etsii myös ratkaisuja. Yle. 17.3.

Nopeat, tehokkaat ja tylsät robotit – valtaavatko robotit tulevaisuuden toimitukset?

uusi-robotti_visualisointi

Tulevaisuudessa journalismin on ennustettu robotisoituvan yhä enemmän. Tulevaisuuden kuvissa maalaillaan kuvia uutistoimituksista, joissa työskentelevät sulassa sovussa toimittajat ja robotit. Steeve Roso toteaa artikkelissaan Get used to automation in newsrooms (2016), että huolellisesti kehitetyt algoritmit kirjoittavat jo nyt artikkeleita taloudesta, urheilusta sekä raportoivat esimerkiksi maanjäristyksistä ennen kuin ihmiset edes tunnistavat sitä.

Tutkija Nicole S. Cohen kertoo artikkelissaan From Pink Slips to Pink Slime: Transforming Media Labor in a Digital Age (2015,110), että robottitoimittajat ovat nopeita. Hän mainitsee esimerkkinä Los Angeles Times -lehden verkkosivuilla julkaistun uutisen 2014 tapahtuneesta maanjäristyksestä Kaliforniassa. Uutinen oli Quakebot-nimisen robotin kirjoittama, ja se kirjoitettiin ja julkaistiin verkossa kolmessa minuutissa. Cohenin mukaan robotin avulla uutisoiminen on nopeampaa, kuin ”ihmisyydelle on mahdollista”. Nopeuden voi ajatella olevan yksi keskeinen valtti, kun kilpailu journalismin alalla käy yhä kiivaammaksi. Robotit voivat vapauttaa toimittajien aikaa syventyä paremmin esimerkiksi enemmän tiedonhakua vaativiin juttuihin, jos robotit keskittyvät kirjoittamaan uutisia esimerkiksi onnettomuuksista tai pörssikurssien heilahteluista.

Vaikka robotisoitumisessa nähdään monia positiivisia puolia, liittyy siihen kuitenkin myös ongelmia. Roso toteaa artikkelissaan (2016), että vaikka robotisoitumisen on ajateltu vapauttavan ihmisiä ”tylsistä” kuormittavista töistä, lisäävän tehokkuutta ja vähentävän virheitä, algoritmit eivät kuitenkaan toimi itsekseen, vaan ihmisiä tarvitaan niiden ohjelmoimiseen, ja esimerkiksi korjaamaan niiden toiminnassa ilmenneitä vikoja.

Robotit eivät siis kykene toimimaan yksin, ja on kyseenalaista, voiko niille antaa lopullista vastuuta siitä, mitä julkaistaan, ja mitä ei. Christer Clerwall toteaa artikkelissaan (2014, 519) Enter the Robot Jounalist User’s perceptions of automated content, että vaikka robotti kirjoittaa jutun saamansa datan perusteella, tekee jonkin algoritmin mukaan päätöksen jutun kiinnostavuudesta, välittää sen verkkosisällöstä vastaavalle uutispäällikölle ja antaa jutulle tärkeysprioriteetin, ihminen tekee aina lopulliset päätökset julkaisuista. Voi siis pohtia, voiko uutistuotanto koskaan olla täysin automatisoitua, jos lopullista julkaisupäätöstä ei voida antaa robotin päätettäväksi.

Robotit ovat tähän mennessä kirjoittaneet lähinnä juttuja, joiden sisältö ei vaadi esimerkiksi journalistin ammattiin kuuluvan etiikan puntarointia. Tulevaisuudessa voisi olla mahdollista, että tulevaisuudessa robotti toimii ihmisen tavoin toimituksessa, käy juttukeikoilla ja kirjoittaa esimerkiksi henkilöjuttuja ja reportaaseja? Tämä tuntuu melko epätodennäköiseltä, sillä jotta robotti voisi kyetä tällaiseen, sen pitäisi olla kykenevä käytännössä ajattelemaan ja sitoutumaan esimerkiksi journalistin ohjeisiin. Lisäksi voi pohtia, miten robotti kykenisi havainnoimaan ympäristöään, joka on melko välttämätön osa toimittajan työtä.

Clerwall esittelee artikkelissaan (2014, 524-526) tutkimusta, jossa selvitettiin lukijoiden suhtautumista robottijournalismiin. Lukijoille annettiin luettavaksi sekä toimittajien että robottien kirjoittamia juttuja, ja he arvioivat niitä eri kategorioissa. Robottien kirjoittamia juttuja arvioitiin informatiivisiksi, luotettaviksi, objektiivisiksi ja käyttökelpoisiksi, mutta ne koettiin samalla tylsiksi. Journalistien jutut arvioitiin todella miellyttäviksi lukea, johdonmukaisiksi ja hyvin kirjoitetuksi, selkeiksi sekä kiinnostaviksi.

Kaiken kaikkiaan voisi siis todeta, että journalismin alan robotisoituminen on jossakin määrin välttämätöntä ja tarpeellistakin. Robotit voivat vapauttaa toimittajien aikaa ja vastata alan aikapaineisiin. Yksin ne eivät kuitenkaan vielä kykene toimimaan, vaan ihmisiä tarvitaan algoritmien ohjelmoimiseen, niiden valvomiseen ja lopullisten julkaisupäätösten tekoon.

 

Annukka, Vilma ja Pertti

 

Lähteet:

Clerwall, Christer (2014) Enter the Robot Jounalist User’s perceptions of automated content. Journalism Practice, 2014 Vol. 8, No. 5, 519–531

Cohen S. Nicole (2015) From Pink Slips to Pink Slime: Transforming Media Labor in a Digital Age. The Communication Review, 18:98–122

Roso, Steeve (2016) Get used to automation in newsrooms. News Literacy 2016, March 4.

Korvaavuudet

Jos olet ollut poissa luennolta, tämä ohje ns. minikorvaavuuksista eli luentojen osakorvaavuuksista koskee sinua. Yhden luentokerran poissaolosta tehdään yksi blogimerkintä (raportti). Voit valita suoritusvaihtoehdoksi jommankumman seuraavista:

  1. Valitse yksi journalismin “ismi” ja kirjoita raportti (väh. 2500 merkkiä) omasta suhteestasi siihen. Miten suhtaudut kyseiseen “ismiin”? Mitä etuja ja haasteita näet kyseisen “ismin” toteuttamisessa? Mitä taitoja sinun pitäisi itse hankkia voidaksesi toteuttaa “ismin” mukaista journalismia käytännössä? Näetkö mahdollisuuksia työllistyä ja profiloitua kyseisen “ismin” tuottajana? Perustele argumenttisi viittauksin erilaisiin kirjallisuusluettelosta ja/tai verkosta löytämiisi lähteisiin.
  2. Valitse yksi journalismin “ismi” ja suunnittele, miten siihen pitäisi toimittajakoulutuksessa tulevia toimittajia ja työelämässä tällä hetkellä olevia journalisteja kouluttaa. Kirjoita aiheesta noin 2500 merkin raportti. Mitä taitoja opiskelijat ja toimittajat tarvitsisivat voidakseen ottaa haltuun kyseisen “ismin”? Mitä hyötyä toimittajakoulutuksella olisi ryhtyä kehittämään kyseistä “ismiä”? Perustele argumenttisi viittauksin erilaisiin kirjallisuusluettelosta ja/tai verkosta löytämiisi lähteisiin.

Jos siis olet ollut poissa yhdeltä kerralta, kirjoita yksi blogimerkintä. Jos olet ollut poissa kahdelta luentokerralta, kirjoita kaksi merkintää.

Jos olet ollut poissa lyhyemmän ajan kuin yhden luentokerran, voit joko kirjoittaa lyhyemmin tai kommentoida vähintään kahta blogimerkintää tässä blogissa.