Category Archives: Okategoriserade

Reflektio – Salla

Kun aloin miettiä tehtävää varten suhdettani journalismin eri ”ismeihin”, pysähdyin ensin pohtimaan sitä, mitä ismeillä oikeastaan tarkoitetaan. Wikipedia määrittelee ismin tarkoittavan ”suuntaa, aatetta tai virtausta” ja mainitsee tähän lähteeksi Kielitoimiston sanakirjan. Nykyään journalismi ottaakin monia erilaisia muotoja ja suuntia etsiessään toimivaa ja kestävää tapaa tehdä hyvää journalismia niin, että siitä joku saisi rahaakin.

Journalismin uudet suunnat on kurssilla jaettu kuuteen eri osioon: talouteen, teknologiaan, yleisöön, verkostoihin, paikkaan sekä asenteeseen ja ilmaisuun. Nyt median murroksesta jo kolmen vuoden ajan luennoilla kuulleena mielestäni eniten näistä puhutaan talousvaikeuksista sekä yleisösuhteen muutoksesta. Siksi journalismin uusista suunnista ensimmäisenä mieleeni tulee lähinnä yt-neuvottelut, pätkätyöt sekä someen kaikkoava yleisö. Siksi haluaisinkin tämän kurssin puitteissa koettaa keskittyä murroksen mahdollisiin hyviin puoliin: mitä voimme tehdä paremmin kuin ennen?

Laura Ahva ja Mikko Hautakangas tarjoavat blogissaan (2016) yhdeksi paremmin tekemisen muodoksi sovittelujournalismia. Termille on monia vastineita, ja niiden merkitys on liukuva; milloin puhutaan sovittelujournalissmista, milloin rakentavasta journalismista, milloin ratkaistukeskeisestä journalismista. Näille yhteistä on Ahvan ja Hautakankaan mukaan se, että niissä ”otetaan tosissaan journalismin yhteiskunnallinen vastuu”. Mielestäni tämän pitäisi kuitenkin olla itsestäänselvyys kaikessa vakavamassa journalismin teossa, ei mikään uusi, hieno suuntaus.

Myös monella journalistiikan kurssillamme talousvaikeuksista puhuessamme olemme puhuneet joukkorahoituksesta. Mielestäni journalismin joukkorahoitus on hyvä idea, muttei kuitenkaan kestävä ratkaisu median talousvaikeuksien selättämiseen. Gabe Bullardin aihetta käsittelevässä tekstissä (2016) joukkorahoitusta käyttänyt journalisti Nicole Hudson kertoo mielenkiintoisen huomionsa joukkorahoituksen eräästä puolesta. Hudson sanoo tuntevansa olevansa normaalia velvoitetumpi tekemään työnsä kunnolla ja hyvin koska ihmiset ovat varta vasten antaneet hänelle rahaa ja he selvästi välittävät aiheesta kovasti.

Kuten Nich Newman totesi jo vuonna 2009 artikkelissaan sosiaalisen median vaikutuksista perinteiseen journalismiin, sosiaalinen media muokkaa uutisten luonnetta perinpohjaisella tavalla. Mielenkiintoista onkin mielestäni pohtia sosiaalisen median ja mediatalojen suhdetta: onko se vastavuoroinen, jossa sosiaalinen media saa sisältöä perinteiseltä medialta, vai onko some perinteisen median kuolemaksi? Ovatko somekuplat  ja feikkiuutiset Facebookin vika, ja miten mediatalot voivat taistella niitä vastaan?

Lähteet:

Ahva, Laura & Hautakangas, Mikko (2016) Uusien journalismien viidakossa. Sovittelujournalismi-blogi 22.11.2016.

Bullard, Gabe (2016) Crowdfunding the news. Nieman Reports, September 26

Newman, Nich (2009) The rise of social media and its impact on mainstream journalism. Working paper at the Reuters Institute for the Study of Journalism. Oxford: The University of Oxford

Robotti ei vie työtäsi

Robotit, tai tarkemmin sanottuna tietynlaiset algoritmit, ovat jo jonkin aikaa olleet oleellinen osa esimerkiksi talous- ja urheilutoimituksia. Algoritmi tuottaa sisältöä ja kykenee löytämään ihmistä nopeammin uutisoinnin aiheita. Robotti on tehokas eikä tee virheitä (ainakaan niin paljoa, kuin ihminen).  Robotilla ei journalismissa tarkoiteta vain sisällöntuotantoa, vaan robotti, oppiva kone, voi myös erikoistua uutisvirran personointiin. Robotit myös tehostavat datajournalismia, kun isoja tietomääriä ja -kantoja pystyy käymään läpi entistä vaivattomammin.

Journalistit pelkäävät, että robotit vievät heidän työnsä. Itse en suhtaudu asiaan tällä tavalla, vaan pidän robottijournalismia enemmänkin nykyistä journalismia täydentävänä ja tehostavana tekijänä. Robotit eivät pysty vielä pitkään aikaan tekemään mitään luovaa: eli se kaikki, minkä robotti tekee, on alun perin lähtöisin ihmisestä. Ihminen on se, joka luo algoritmin ja määrittää mitä se kykenee tekemään. Vaikka monen mielessä siintääkin kuva älykkäistä roboteista, jotka kykenevät tulevaisuudessa tekemään kaiken ihmisen puolesta ja valloittavat työpaikkojen lisäksi koko maailman, on koneoppiminen todellisuudessa hyvin alkeellisella tasolla. Luovaan tekoälyyn on todella pitkä matka, joten kokonaisvaltainen toimittajan työ ei ole ensimmäisten katoavien ammattien joukossa.

Robotit keskittyvät nykyään sellaisiin toimintoihin, joita kutsutaan tuttavallisemmin paskatöiksi tai sarjatuotannoksi. Tällaisia töitä löytyy myös journalismista. Kukaan tuskin erityisesti nauttii monotonisten pikasähkeiden ja -uutisten kirjoittamisesta, pikaisesta asioiden raportoinnista ja tiedotteiden pläräämisestä. Tällaisia asioita robotti voi tehdä ihmisen puolesta, jotta ihmiselle jää enemmän aikaa keskittyä juttujen syventämiseen ja taustoittamiseen sekä luovaan kirjoittamiseen ja tunteisiin.

En myöskään usko robottijournalismin heikentävän sisältöjen laatua tai latistavan uutisointia. Esimerkiksi talousuutisista, kuten osavuosi- tai pörssikatsauksista, on hyvin vaikea löytää vivahteikkuutta ihmisenkään kirjoittamina.

Toisin sanoen uskon siihen, ettei robotti vie meidän työpaikkojamme, vaan sen sijaan se vapauttaa aikaa mielekkäille työtehtäville. Kun robotti hoitaa tylsät ja turhauttavat hommat, vapautuu toimittaja tietokoneen ja tiedotteiden äärestä tekemään juttuja toimituksen ulkopuolelle. Tämä myös mahdollistaa keskittymisen yhteen juttuun kunnolla, kun koko ajan ei tarvitse päivystää kaikenlaista pikkusälää. Toimittajat valittavat usein kiireestä, jonka vuoksi juttujen laatu laskee. Robotit antavat mahdollisuuden nostaa laatua samaan aikaan, kun uutisoinnin määrä pysyy ennallaan. Kaikki voittavat, jee.

Lähteet:

In case you wondered, a real human wrote this column (Business Day, 10.9.2011)

And the Pulitzer goes to… a computer (The Guardian, 28.6.2015)

Get used to automation in newsrooms (Steeve Roso, 2016)

 

Miina Viljanen